Herneguacamole


Ikuisena meksikolaisen ruoan ystävänä olen usein noitunut avocadojen puutetta juuri silloin kun niitä kotona tarvitsisi. Toki niitä kaupasta saa kunhan viitsii lähteä isolle kirkolle kauppaan. Meidän lähipuoti ja pieni sellainen ei ole nähnytkään niitä, vaikka muuten hyvinvarusteltu on.



Onneksi näin erään ruotsalaisen ruokaohjelman jossa tehtiin pakasteherneistä guacamolea. Joten resepti on ruåttalainen eikä mitenkään oma. Vaan tuli minulle loistavaan saumaan, eli kokeilemaan. Olen tehnyt vihreäähummusta kyllä ja se on loistavaa. Tuon perusteella totesin riskin kannattavan kokeiluun.



Ainekset ovat simppelit ja tekoon ei mene herneiden sulattamista pitempään kuin alkuperäisessä. Makua voi tuunata hirmuisesti chilin, sitruunan ja valkosipulin määriä vaihtelemalla itselleen sopivaksi. Kermaisuutta ja notkeutta saa ranskankerman määrällä sovitettua myös itselleen sopivaksi. Lopputulos kyllä tekijänsä palkitsee. Pärjää aidon rinnalla minusta hirmuisen hyvin. Nyt ei tarvitse miettiä onko avokadon kypsä tänään vai huomenna ja paljonko sen kasvattamiseen on vettä käytetty.



100 g sulatettuja pakasteherneitä
valkosipulia mieleisesti
sitruunanmehua samoin
tuorechiliä myös itselle sopivasti
suolaa
mustapippuria
2-3 rkl ranskakermaa sitä rasvaisempaa

Kaikki samaan astiaan ja sauvalla tahi mikserillä sekaisin. Tarkista maku ja anna huilia n. 15 min kylmässä jotta maut tasaantuvat.

Kommentit

  1. Täytyypä kokeilla. En pidä avokaadon mausta mutta herneitä rakastan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit