Amerikkalainen sinappikurkkusalaatti


Mieleni minun tekevi jotain hyvin perinteistä ja hyvää. Jotain sellaista jota täällä ei tunneta. Yleensäkin nämä etikkasäilykeet ovat varsin erilaisia verrattuna siihen mihin olemme Suomessa tottuneet. Hyvin valjuja. Tosin olen itsekin vähentänyt monissa ohjeissa sitä suunnatonta sokerimäärää, samoin kuin etikkaa. Toki pidän mielessä säilönnän tarpeet. Pyrin kuitenkin säilömään umpiomalla ja tekemään kaiken mahdollisimman puhtaasti. Säilöntäpurkit käytän pesun jälkeen juuri ennen täyttöä tunnin uunissa +100 ja keitän niiden kannet.
Tämä ohje on hyvin traditionalinen ja varsin sopiva sellaisenaan lisukkeeksi tai vaikka hampurilaisille ja hodareille. Kunnon amerikkalaiseen tapaan. Sikäli hyvä ohje myös että voi käyttää avomaa tai kasvihuonekurkkuja. Minulla kasvaa paikallista salaattikurkkua joka on noiden kahden välistä. Niiden lisäksi ostin, kun halvalla sain, muutama kasvihuonekurkun. Hyvin toimii.
Valmistus on helppoa ja varsin nopeaa. Sinappina voi käyttää jauhetta tai kuten minä sen puutteen johdosta, ihan perussinappia. Lisäksi sinapinsiemeniä. 




5 kasvihuonekurkkua
1-2 punaista paprikaa
tuorechiliä maun mukaan
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
3 dl vettä
2 dl etikkaa
2 dl sokeria
1 rkl suolaa
3 rkl sinappijauhetta
1 rkl sinapinsiemeniä
3 rkl maissisuurustetta

Raasta kurkut karkealla terällä ja laita kattilaan. Hienonna muut aineet ja lisää joukkoon. Mittaa vesi, etikka ja sokeri. Lisää sinapit ja keitä hiljaisella tulella n. 15 min. Tarkista maku ja lisää halutessasi potkua sinapilla tai chilillä. Lisää maissijauhot pieneen vesiotilkkaan sekoitettuna joukkoon ja anna hetken kiehua ja saostua. Täytä puhtaat purkit aivan täyteen ja kierrä kannet kunnolla kiinni. Käännä ylösalaisin ja anna jäähtyä. Nämä säilyvät hyvin valolta suojatussa paikassa.


Kommentit

Suositut tekstit