Gnocchit juustoisessa torvisienikastikkeessa



Kävin eilen Rijekassa kaupassa ja muuten asioilla. Mietin kaupassa jotta mitäköhän huomenna syödään? Huomasin tarjouksessa olevan tuoreet gnocchit. Enpä niitä ole aikoihin syönytkään. Alkoi oikein kuola valumaan suupielistä, kuten koirillani kun luita niille eilen tarjosin. Ainoa jota hetken jouduin miettimään oli mitäs niiden kanssa? Gnocchit ovat perunapastaa ja varsin hentoja maultaan. Niiden kanssa ei viitsi mitää järin voimakasta tarjoilla, vaan jotain joka sopii niiden makumaailmaan. Vaan vikkelään välähti mieleen etä onhan minulla kaapissa paikallisia kuivattuja mustatorvisieniä. Eipä siihen muuta kuin hiven ruokakermaa ja juustoa kaveriksi.
Nyt tehdään sitten todellista pikaruokaa. Tämän valmistamisessa ei juurikaan aikaa tuhraannu. Pisin aika menee pastaveden keittämiseen. Gnocchit kypsyvät, hieman valmistajasta riippuen, 3-4 minuutissa. Kastikkeessa suurin homma on sipulin kuorinta ja pilkkominen. Mustatorvisieni on mainio ruokasieni, ohutmaltoinen, runsaanvoimakkaan makuinen ja täten riittoisa. Pienellä määrällä saa makua varsin paljon aikaiseksi. Kun käyttää kuivattua niin on ihan fiksua jauhaa se huhmareessa hienommaksi, näin sitä ei tarvitse liottaa erikseen. Hyvä vinkki on laittaa muutama muru karkeaa merisuolaa sienten seuraksi huhmareeseen. Kovat suolarakeet nopeuttavat jauhaantumista. Kikka toimii myös yrteillä, jos johonkin haluaa hienontaa kuivattuja yrtejä tai esim. katajanmarjoja. Kastiketta ei tarvitse, eikä saa, montaa hetkeä keittää. Juusto toimii sakeuttajana ja antaa hyvää tarttumapintaa kastikkeelle. Itse käytin kahta juustoa, goudaa ja parmesaania yhdessä. 



Kahden annos
1 pkt tuoregnoccheja
1 tlk ruokakermaa
20-30 g kuivattua torvisientä tai esim. kanttarellia
1 pieni sipuli
(1 valkosipulin kynsi)
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
100g juustoraastetta
40g parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan ja lisää siihen suolaa melko reilusti, kuten normaalille pastallekin. Veden pitää olla välimerensuolainen. Hienonna sipuli ja halutessasi valkosipulin kynsi. Laita pannulle tippaan oliiviöljyä kuulottumaan. Jauha sienet huhmareessa ja lisää pannulle. Perään kerma ja anna hetki kiehahtaa ja lisää juustot. Keitä gnocchit valmistajan ohjeen mukaan ja nosta kypsät kastikkeeseen sekoita ja nosta annoksiksi. Hiven parmesaania pintaan ja huiviin.

Kommentit

Suositut tekstit