Grissini



Talossamme asuu italialaispariskunta, eläkeläisiä kuten minäkin. Meillä oli viikko sitten grillipartyt yhdessä. Päätin jotta nyt on loistava mahdollisuus mennä heidän tontilleen ja kokeilla kykyjään. Minä kun en tuppaa pitämään kynttilää vakan alla, vaan pää pystyssä kohti haasteita. Tai kuten sanotaan leikkisästi, kohti uusia nöyryytyksiä. Joten otin itseäni niskasta kiinni ja tekaisin peri-italialaisia grissiinejä. Eivät italialaisetkaan näitä nykyisin itse tee, vaan ostavat kaupasta valmiina. Sen verran vuokraemäntä oli nuivana kun ei sattunut olemaan paikalla että vaati tekemään hänelle myös. Kun reseptin vaati, niin voinette kuvitella mitä piti.
Taikina sinänsä on simppeli, eikä tekemisessäkään nokka tuhraannu.
Nämä leipätikut ovat oivia sellaisenaan punaviinin kaverina, alkupalan alle pöytään. Myös ihan seurusteluun ja vaikka proscuittoon, ilmakuivattuun kinkkuun kääräistynä. Nämä voi jopa maustaa, lisäämällä taikinaan hiven hienonhienoa aurinkokuivattua tomaattia ja oreganoa.

2 dl lämmintä vettä
½ ps kuivahiivaa
½ tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
n. 5,5 - 6 dl vehnäjauhoja
päälle oliiviöljyä ja karkaa merisuolaa myllystä

Liota hiiva reilun kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja aloita lisäämällä jauhoja varovasti. Sekoita puuhaarukalla reippaasti ja lisää jauhoja. Näin saadaan hyvä sitko heti alusta. Ihan lopussa lisää öljy ja vaivaa taikina niin että se irtoaa kulhon reunoista. Anna nousta kaksinkertaiseksi. Tee kohonneesta taikinasta tanko ja jaa se hieman pingispalloa pienemmiksi paloiksi. Leivo nämä pitkiksi lyijykynän paksuisiksi tikuiksi. Nosta tikut uunipellille leivinpaperin päälle. Nostata hetki ja voitele kevyesti oliiviöljyllä. Lisää hiven suolaa pinnalle suolamyllystä. Paista uunissa +225 kunnes tikut saavat kunnolla väriä ja ovat rapeita. Jäähdytä ilman peittoa. Tikut ovat parhaimmillaan tuoreina ja rapeina.

Kommentit

Suositut tekstit