Rosmariinitaimen



Liian usein suomalaisessa ruokapöydässä mennään kalan kanssa sen ikiaikaisen uunikalan kanssa, vaikka olisi monia muitakin ja varsin yksinkertaisia vaihtoehtoja. Tähän reseptin käy kaikki lohikalat, jopa muikku. Lohi- ja kirjolohifileet kannattaa leikata perhosmuotoon ja näin saada hieman vaihtelua. Puhdista ja huuhtele muikut, jauhota ne ruis tai vehnäjauholla. Muista, muikku kypsyy hetkessä. Purotaimen tai nieriä ovat loistavia annoskaloja ja niille tämä ohje on täydellinen. Ainoa mihin nyt todella kannattaa satsata on erittäin laadukas oliiviöljy, sillä nyt kalat paistetaan siinä.

Ohje on varsin yksinkertainen. Esivalmistele kala ja anna sille hieman suolaa ja mustapippuria. Kokonaiselle kalalle katkaise reilun kokoinen rosmariinioksa sisään vatsaonteloon. Lisää reippaasti öljyä pannulle ja anna sen kuumentua, vain keskilämpöiseksi. Nypi rosmariinin lehtiä tai oksanpätkiä ja lisää ne öljyyn. Paista kala juuri ja juuri kypsäksi, niin että liha on kiinteää ja mehevää. Älä anna paistua liikaa jolloin se menee kuivaksi. Anna lopuksi hieman sitruunan mehua.
Paahda ruisleipäpalat loppuöljyssä ja tarjoile avec.
Seuraksi uudet perunat ja freesattua pinaattia ja hieman sitruunasmetanaa.

Kommentit

Suositut tekstit