Välimeren maalaispannu


Aina On ollut tilanteita jolloin äitimme, isoäitimme ja heidän esiäitinsä ovat joutuneet tekemään ihmeitä. Jokainen muistaa miten oma äiti taikoi tyhjästä ruokaa eteen. Varsinkin sotien aikaan ja ja heti jälkeen tuo taito kehittyi huippuunsa. Perhe oli ruokittava, oli mikä oli. Mitään ei heitetty pois ja pienikin puutarhapalsta toi melkoisesti ruoanjatketta pöytään.
Samaa se on ollut kaikkialla, tehtiin ruokaa Suomessa, Kreikassa tai Afrikassa, niin aina on samat yhtäläisyydet. On oltu kekseliäitä ja luovia. Ruoka tehdään rakkaudella ja siksi se on aina ollut hyvää. Vain raaka-aineet vaihtelevat alueea ja sesongin mukaan.
Tämä ohje on välimerenalueen tyypillinen maalaisruokaruoka. On otettu sitä mitä on saatu ja luotu lähes tyhjästä loistava ateria. Maalaispannuun saattaa törmätä Andalusiassa, Kreetalla tai Turkin rannikolla. Myös Po-joen rannoilla on aina osattu hyödyntää kaikkea sitä mitä on ollut saatavilla. Maalla on aina oltu vaatimattomia. Jouduttu elämään nuukasti. Varsinkin kun perheet ovat olleet suuria ja parhaimmillaan kolme-neljä sukupolvea ruokittavana. Sieltä kumpuaa tämä ruoka, maalta, oliivipuiden katveesta.
On saatu irti pari pientä makkaraa. Kenties salamia, chorizoa, kuivattua savustettua. Ihan sitä mitä on saatu. Puutarhassa kasvaa tomaattia, sipuleita ja pari laihaa kanaa, jotka antavat jokusen munan. Yrttejä, kasvatettuja ja villejä, on aina osattu hyödyntää. Lisäksi kuivahtanutta leipää, jolle annetaan uusi elämä.



Otetaan Makkaraa, ihan mitä vain. Pari chorizoa, muutama siivu salamia, jopa se suomalainen tarjousmetukka tai grilimakkara hätätapauksessa käy. Makkaraa ei tarvitse olla paljoa.

1 tlk kuorittua tomaattia
1 kananmuna syöjää kohden
1 sipuli
pari valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria
timjamia
oreganoa
oliiviöljyä
kuivaa leipää

Laita pannulle öljyä ja makkaraa, anna ruskistua hetki ja lisää hiernonnetut sipulit. Ruskista nekin ja lisää tomaatit. Anna hautua muutama minuutti, lisää yrtit ja mausteet. Mista makkarasta tulee suolaa. Lisää yksi muna, per syöjä, raakana päälle varovasti, niin että valkuainen kelluu ja eltuainen jää ehjäksi. Anna kypsyä hiljaisella lämmöllä. Leikkaa kuivahko vaalea leipä isohkoiksi kuutioiksi. Lisää oliiviöljyä johon sekoitetaan 1 valkosipulin kynsi. Paahda ruskeiksi uunissa tai pannulla. Lisää tarjoiltaessa vuoan päälle. 


Kommentit

Suositut tekstit