The Pulled Cabbage eli Nyhtökaali (c)

Nyhtökaali on yhden miehen ruokataiteellinen projekti. Tällä on varsin kunnianhimoiset tavoitteet. Iso mies ja suuret unelmat, saavuttaa pieniä asioita, kuten painoa. Projekti lähti todellakin käyntiin Laskiaisena. Asun Kroatiassa eläkeläisenä ja täällä alkoi paasto. No, en minä nyt kirkollisen takia tätä aloittanut, vaan ihan oikean terveellisemmän elämän takia. Ja suunnattomasta halusta tehdä hyvää ruokaa. Olen sikäli pahassa välikädessä, kun istun ruoan ääreen ole varsin hankala kriitikko, ei minulle kelpaa mikä tahansa, keittiö saa vikkelään palautetta. Toisaaltaan kun olen keittiössä hermostuttaa tehdä kriitiselle asiakkaalle ruokaa. Siinä joutuu väkisinkin pistämään kaiken peliin. Tietää jotta jos laskee käsistään keskinkertaista saatika huonoa, palaute on karua ja noloa. Kriitikko asiakkaana on jokaisen kokin painajainen, niin minunkin. Pahinta kaikessa on kun palvelen itseäni ja syön itseni tekemää ruokaa. Välillä peili kutsuu kritiikkipalaveriin.
Miksi kaali? Olen ollut entisessä työelämässä myyntimiehenä ja myynyt jokusen 100 milj. kaalinsiementä suomalaisille viljelijöille. Samoin sitten myynyt sen muutaman miljoonan kilon kaalia viljelijöiltä eteenpäin. Olen eläessäni seurannut kaalin tietä siemenestä ruokapöytään. Ollut monessa välissä siinä matkalla mukana, lopulta syöjänä. Olen aikoinaan hakenut oppia Hollannin maaseudulta lähtien kaalista ja kaikista muistakin vihanneksista. Minulle on syntynyt lukarinrakkaus tätä jumalaisen hyvää vihannesta kohden. Jo pennusta lähtien yksi suurimmista intohimoista oli äidin tekemä lammaskaali. Ei tarvitse kuin laittaa silmät kiinni ja muistella ja se tuoksu tulee saman tien mieleen. Kaalilaatikko ja kaalikääryleet tuo meikäläisen syksyinen perinneherkku saa tuoksullaan veden kielelle. Tästä sainkin sopiva aasinsillan taas aikaiseksi. Kaalkääryleet ovat muuten näiltä nurkin kotoisin. Suomi-Ruotsin sotilaat turkinsodan aikana melskasivat täällä Balkanilla. Osa jäi sotavangeiksi tänne. No heille tarjoiltiin paikallisita muonaa, kaalia joka oli lähinnä riisillä ja vastaavilla viljoilla täytettyjä kääryleitä. Joskus viininlehteen tehtyjä. No, kun sota oli ohi ja jengi palasi kotiin niin veivät kääryleet mennessään. Skandinaavisuus näkyy lähinnä makumaailmassa johon siirapin tuoma makeus kuuluu olennaisena. 



The Pudded Gabbage. Nyhtökaali on hieman erillainen tapa käsitellä ja valmistaa kaaliruokia. Kun puhuin lammaskaalin ja laatikon tuoksusta, niin joillekin se vain on löyhkä. Meille kaalin ystäville pitkään haudutettu keitto tai kääryleet joissa kaali sulaa suuhun on ihastus, joillekin se vain on lötkö kauhistus. Tiedän ihmisiä jotka sanovat etteivät voi sietää kaalia. He eivät vain ole saaneet kaalia oikeassa muodossa. Kaali taipuu ja myötäilee varsin uskomattomasti. Se sopii koko maailman ruokagenreihin, aasialaiseen, intialaiseen, afrikkalaiseen, skandiin, ranskalaiseen, texmex, kreolilaiseen ja moneen muuhunkin keittiöön.

Nyhtökaali ei ole proteeninkorvike, päinvastoin se kaipaa sitä kaverikseen. Kuitenkin kaalilla voidaan korvata liha ruoissa. Olkoot, kuten minulla, proteiini maitopohjaisia, juustoa ja hapanmaitotuotteita. Se voi olla myös papuja joita rakastan myös. Paljon voi käyttää pähkinöitäkin. Soijatuotteet ja vastaavat käyvät ihan hyvin myös. Tosin miksi lisätä mitään jauhelihan korviketta näihin kun kaali nyt vain ajaa sen lihan roolin näissä ohjeissa. Niille on oma paikkansa ja toimivat niissä.

Nyhtökaalin ajatuksena on kaalin hienovarainen käyttö. Nopea kypsennys jolloin rakenne jää rapeaksi ja suutuntuma on hyvä. Annetaan kaalin raikkaan maun olla raikas. Hauduttaessa se muuttuu ehkä hieman raskaaksi. Maustetaan, marinoidaan kaalia niin että se tuo jotain uutta, kuitenkaan tuhoamatta täysin kaalin omaa makua. Vaikka olen käsitellyt kaalia rankalla huipputulisella chilillä texmexpizzassa niin kuitenkin se vain on istunut siihen kaalin omaan makuun. Aivan samoin kun kevyellä inkivääri-piparjuuri-sitruunamarinoinilla kaali japanilaisessa tempurassa. Tempuroitu nyhtökaali on ehdoton suosikkini pizzan lisäksi.

Toinen osa on kaalin käyttö ja käsittely. Kun meistä jokainen on kaalia kädessään pitänyt, niin onko tullut mieleen että sen eri osista voi ja pitää tehdä hieman erilaisia ruokia? Tässäkin varmaan suurimmalle osalle ihmisiä tulee ylläri. Tässäkin suhteessa kaali on monipuolinen. Valtaosa perinteisesti hienontaa veitsellä kaalin ohuiksi suikaleiksi ja nakkaa se paksuimman kantapalan roskiin käyttökelvottomana. Katsotaan että ei niitä viitsi, puisia huonosti kypsyviä ovat ne. Totuus on kuitenkin toinen. Itse kanta ja lehtien tyviruodtot ovat hirmuisen meheviä. Itse havahduin asiaan kun koirilleni ei lehdet kelvanneet, vain ne kantapalat olivat suurta herkkua. Ei muuten ole enää, valitettavasti koirat. Ne menee parempiin suihin.

Sitten se käsittely. Kuten todettiin kaali yleensä leikataan veitsellä ohueksi suikaleeksi. Nyhtökaalissa ei, tai jos ehdottomasti haluaa niin antaa mennä. Toki kantaa kun siivutetaan niin silloin veitsellä ehdottomasti ja lähes paperin ohueksi. Muuten kannattaa ottaa ja repiä lehdet aivan kuin salaatti. Silloin reunat jäävät epämääräisesti auki ja marinointi/maustaminen onnistuu paremmin. Tehdään sitten tempuraa tai pizzaa saatika mitä vain niin kevyt, siis kevyt nuijinta esin perunanuijalla rikkoo hieman rakennetta ja lisää kaalin mehevyyttä, rapeuden kärsimättä. Vaan älä missään nimessä tee liian pehmeäksi jolloin kaikki mehu tulee pihalle.

Tällä menetelmällä saadaan nyhtökaalista vaikka salaatti aivan uudenlaiseksi, se ei ole vain kaalisalaattia. Homma ei kuitenkaan vie ajallisesti juurikaan enempää.

Sitten se hauska seikka jonka olen huomannut. Ostin yhden keskikokoisen tavallisen valkokaalin. Olen siitä tehnyt 4 erilaista 2 hengen ateriaa ja vieläkin on tarkoitus tänään tehdä se viides. Tämä on yksi kaalin hyviä puolia, se säilyy tuoreena varsin mainiosti. Ja edullisena raaka-aineena sopii jokaisen kukkarolle. Säilyvyydessä on myös oma etunsa. Ymmärrän ettei kaikilla ole vapaa-aikaa kuten minulla ja keittiössä vietetty aika on monesti pois jostain muusta. Kaikki nämä Pulled Gabbage (c) ohjeet olen tehnyt niin että valmistus on nopeaa. Monasti nopeampaa kuin jauhelihasta vastaava, saatika muusta kokolihasta. Ainoa joka vaatii hieman aikaa on marinointi joissain ohjeissa. Ja siinä taas kaalin hyvät puolet. Voit tehdä sen valmiiksi vaikka aamulla tai edellisiltana. Tällöin vain älä laita suolaa, vaan lisää se hieman ennen käyttöä. Näin nesteet eivät valu kaalista ulos.

Muistakaa kaali on yksi parhaist vihanneksistamme. Sillä on hyvät c-vitamiiniarvot. Pitää sisällään runsaasti mineraaleja, rautaa ja hivenaineita. Kaalin kuidut ovat elimistölle herkkua. Kuitenkin kaalissa on lähes olemattoman vähän huonoja hiilihydraatteja ja rasvaa tasan nolla. Kaali on on prosseoimaton puhdas luonnontuote. Kaali on hyvää, varsinkin nyhdettynä.


Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit