Grillattu Feta




Tämä ohje on Korfulta jossa siihen ihastuin kauan sitten. Siellä se tarjoiltiin mezen muodossa alumiinifolionyyteissä. Ohje on varsin simppeli, kuten kreikkalaisruoat yleensäkin on. Tässä jälleen kohtaa tomaatin, timjamin ja vihreän paprika pyhä kolminaisuus. Toki mukaan ovat päässeet niin feta kuin herkkusienetkin. Tämä on täydellinen kasvisruoka joka suorastaan vaatii tuoreen leivän tai patongin seurakseen, aivan kuin kreikkalaistavernassa. Ja tietysti hyvä valkoviini seuraksi. Jos omaat hyvän hiiligrilin niin tämä istuu sinne loistavasti, joko yksittäisinä nyytteinä tai uunivuoka sinne saamaan hieman savun aromia.

1 rs ( 400-500g) herkkusieniä
2 isoa sipulia
2 vihreää paprikaa
3 valkosipulin kynttä
1 tkl tomaatimurskaa
oliiviöljyä
250 g hyvää fetaa, ei salaattijuustoa
oliiveja maun mukaan
kreikkalaisia peperoneja maun mukaan, jalapenotkin käyvät
mustapippuria
suolaa
½ tl ruokosokeria
timjamia
minttua

Leikkaa herkkusienet ja sipulit siivuiksi. Paista herkkusienen kevyen ruskeiksi, niin että niistä poistuu liika neste. Kuullota sipulit myös pannulla ja lisää niihin sokeri poulessa välin. Näin niihin saadaan sopivasti makeutta. Lohko paprika. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lopuksi lisää feta kuutioituna. Sekoita varovasti osa sekaan ja osa pinnalle saamaan väriä. Paista uunissa n. 40 min +200, niin että valtaosa nesteestä on haihtunut. Voit myös jakaa tämän folionyytteihin valmiiksi jokaiselle omansa. Tällöin laita feta jokaiselle erikseen. Vaan älä käytä niitä salaattijuustokuutioita joita on purkeissa suolaliemessä. Niistä tulee kumimaisia uunissa.

Kommentit

Suositut tekstit