Cocos Pudded Cabbage



Aasialaisia makuja on vaihteeksi tulossa Nyhtökaalinkaalin kaveriksi. Lisäksi tehdään täytteeksi naanleipiin. Herkulliseksi lisäksi hieman minttujogurttia tai ranskankermaa. Jälleen kerran on hyvä repiä kaali ja käyttää niitä paksuimpia lehtien tyviosia. Näin saadaan hyvää tartuntapintaa ja maut imeytymään kaaliin. Tämän ruoan teossa ei juurikaan nokka tuhise keittiössä. Suurin aika menee naanleivissä. Toki myös riisi sopii kaveriksi hyvin.



2 dl revittyä kaalia
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulin kynttä
½ dl kookoshiutaleita
öljyä
3 rkl tomaattipyrettä
1 rkl ruokosokeria tai hunajaa
2-3 rkl punaista currytahnaa (maun mukaan)
tai chiliä, curryjauhetta, paprikajauhetta
kanelia
½ sitruunan mehu ja raastettua kuorta hieman
suolaa
mustapippuria
½ dl vettä
tuoretta korianteria tai persiljaa

Suikaloi sipuli ja revi kaali. Kuumenna öljy pannulla melko kuumaksi ja lisää sipuli, valkosipuli sekä kaali. Anna saada väriä ja laita kookoshiutaleet hautumaan öljyssä hetkeksi. Lisää curry tai mausteseos, mustapippuria,tomaattipyree,sokeri tai hunaja ja anna maustua hetki ja lisää sitruunan kuorta ja mehua. Lisää vesi ja mausta suolalla. Anna hautua n. 5-6 min. Älä keitä kypsäksi. Kaalin pitää jäädä napakan rapeaksi ja massan melkoisen tiiviiksi. Lopuksi silputtua korianteria tai persiljaa. Jos haluat löysempää niin lisää hieman vettä lisää. Tarjoile lämpimien naanleipien sisällä.
Lisäkkeeksi sopii jäykkä kreikkalainen tai turkkilainen jogurtti johon sekoittaa hieman sitruunan mehua ja minttua antamaan makua.

Kommentit

Suositut tekstit