Rakott Krumpli



Tutustuin tähän ruokalajiin poikani kautta kauan sitten, lähes 30 sitten. Hän snadina sikidinä lähti Unkariin vaihtariksi luokkansa kanssa. Seuraavana vuonna meille tuli kaksi n. 15 v. neitoa vastavuoroisesti vierailulle. Vastapalveluksi pyysin heitä tekemään jotain periunkarilaista ruokaa. Hetken ihmeteltyään tytöt suostuivat ja lähdettiin Lahden keskustaan kaupoille hakemaan tarvikkeita. Minulla ei ollut hajuakaan mitä he tarvitsivat ja mitä on tulossa. Hämmästys olikin suuri marssittuamme kassan kautta ulos, tässäkös kaikki?
Tuo ruoka, tekijät ja kaikki tapahtumaan liittyvät muistot ovat heränneet täällä Unkarin naapurissa asuessani. Jotenkin vain pitkän ajan on resepti ollut huilimassa, vaikka jo silloin siihen ihastuin.
Yksi herättäjä oli ranskalainen perunavuoka johon sattumalta syksyllä törmäsin. Aivan samaa ruokaa, salamia lukunottamatta. No, kerman sijaan ehkä käytetään ranskankermaa ja kermaa sekaisin nesteenä ja valkosipulia. Huiman hyvää sekin ja lähes kasvisruoka. Kumpainenkin on kansanruokaa, maalaisruokaa johon on saatu tarpeet omalta pihalta. Yksinkertaista ja varsin helppoja tehdä. Aivan kuin kotoiset silakkalaatikko ja Jansoninkiusaus.
Siitä taidan tehdä joskus keväällä oman reseptin. Kunhan saan kevätsipulia kotiin. 



Rakott Krumpli

1 kg perunoita
6 kpl kananmunia
200g hyvää paprikaista salamia ( muukin käy)
1 pieni sipuli
5 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
chiliä
200g juustoraastetta, emmental on ok

Keitä kananmunat (10 min) koviksi. Kuori perunat ja leikkaa n. 5 mm siivuiksi. Keitä ne 15 min. Leikkaa munat siivuiksi. Lado kaikki kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Lisää väleihin hieman paprikaa, pippuria ja chiliä. Samoin hienonnettua sipulia. Lopuksi mausta kerma kevyesti suolalla ja kaada pääle. Lopuksi juustoraaste päälle. Paista +200 uunissa n. 30-40 min. Niin että pinta saa kauniin värin. 
Patonki on oiva seuralainen ja hyvä punaviini. 
Kasvisvaihtoehdossa voipi hyvin jättää salami pois ja lisätä valkosipulia. Myös kerman voi halutessaan korvata vaikka kaurakermalla. 

Kommentit

Suositut tekstit