Porkonikebab



Olen jo hetken haaveillut mehevästä kebabista ja kasvisversiona. Tänään on aika toteuttaa tuo haave. Olen tehnyt porkonia muutamilla eri variaatioilla ja tuo minkä tein Pasta Carbonara Vegeteriana, oli mielestäni loistava kombinaatio maultaan. Siksipä samalla ohjeella marinoin porkkanat. Saavat marinoitua ihan rauhassa sen aikaa kun pitaleivät nousevat.

Lisukkeiksi tuumasin, kun vieras herkkusuu, poistui takavasemmalle ja saan tehdä kunnon tuhtia kasvisruokaa mausteineen. Pico De Callo kuuluu ehdottomasti. Tuorekaalisalaatti joka on tehty mehevästä kesäkaalista ja kaveriksi vain hiven suolaa, mustapippuria, hyvää oliiviöljyä ja viinietikkaa. Marinoituja chilejäkin löytyy jälleen. Laitetaan reilusti niitä mukaan. Salsakastiketta ja valkosipulilla terästettyä jogurttia joukkoon. 




Pitaleipä onkin varsin yksinkertainen ja taikina on sama kuin minun pizzapohjassa. Taikina vain hyvin vaivattuna neljään osaan ja pyörittelee palloksi. Nostaa pallot nousemaan pellille. Itse laitan vain kaksi samalle pellilliselle, koska leviävät. Antaa nousta rauhassa tunnin ja sitten painaa hieman leväälleen ja antaa nousta vielä hetken, uunin lämpiämistä odottaen. Paistan nuo +250 niin kauan että ovat nousseet ja taikina alkaa olemaan juuri kypsää. En anna saada väriä, ettei niistä tule turhan rapeita. Paistolla voi juuri sitä säädellä. Lämpöisenä vain leikkaan taskun auki ja täytteen sisään.

2 dl lämmintä vettä
½ ps kuivahiivaa
½ tl suolaa
5,5-6 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä 



Porkonin marinointi on simppeliä. Kuoritaan jokunen porkkana. Leikataan ne vahvasti vinottain tai pitkittäin n. 3 mm suikaleiksi. Päälle mausteseos ja annetaan marinoitua min. 30 min. Lopuksi paistetaan oliiviöljyssä pannulla. Muista jättää rapeaksi

3 porkkanaa
1 valkosipulin kynsi
1 rkl savupaprikajauhetta (maun mukaan)
suolaa
mustapippuria
¼ tl kuminaa
¼ sinapinsiemeniä
¼ korianterinsiemeniä
1 tl dijonsinappia
oliiviöljyä

Kommentit

Suositut tekstit