Juustotäytteinen polentamuffini



Jos mikä niin polenta kuluu tänne pohjois-Kroatiaan ja etenkin Istriaan. Tämä herkullinen maissipuuro eri muodoissaan on sitä perusruokaa jota on syöty iät ajat, Lapset varmasti täällä, kuten Italiassakin, saavat sen äidinmaidosta perintönä ja siksi lähes kaikki rakastavat tätä, kaikissa sen eri muodoissa. Niimpä reseptejä on ihan yhtä monta kuin tekijää ja kaikkien mielestä hänen omansa on se ainoa ja oikea, alkupeäräinen. Ja oikeassahan kaikki ovat.

Meille suomalaisille polenta, maissipuuro on hieman vieraampi. Joten avataan sitä hieman. Polenta tehdään maissisuurimoista, nykyisin saa jopa 2-3 min. instantsuurimoita, jotka ovat esikypsytettyjä. Seuraksi vettä ja suolaa. Hiven oliiviöljyä ja se on siinä. Tämä on se perus. Sitten tulee mukaan parmesaanit, voit ja muut tykötarpeet, jokaisen maun mukaan. Italialaiset rakastavat parmesaanilla höystettyä ja onhan se hyvää, taivaallista.

Söin viimekesänä aitoa italialaisen ladyn kotitekemään polentaa joka oli jäähdytetty pellillä ja leikattu paloiksi. Tämän jälkeen voideltu oliiviöljyllä ja lyöty puugrilliin jossa kevyt savu antoi oman arominsa sille. Käsittämättömän hyvää. Voitte kuvitella kun päälle isäntä käski lätkäistä tuhdin siivun oikein vanhaa ja kypsyyttä Gorgonzolaa, sinihomejuustoa.

Tuossa jo mainitsinkin, puuron voi syödä tuoreeltaan keittämisen jälkeen heti tai levittää se leivinpaperin päälle ja antaa sen jäähtyä. Tämän jälkeen se vain leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi ja paistetaan oliiviöljyssä pannulla tahi grillissä. Päälle voi mainiosti paistovaiheessa laittaa vaikka juustosiivun tai -raastetta. Ja se suomalainen Aura istuu sitten loistavasti tuossakin.

Tänään varioidaan minun tapaani ja tehdään muffineita. Homma on simppeli ja varsin nopea. Nämä käyvät alkupaloina, lisukkeina tai ihan sellaisenaan vaikka illanistujaisiin. Parasta tässä on se että nämä tehdään etukäteen ja lykätään vain hetkeksi uuniin. Joten jää hyvää aikaa muihin valmisteluihin. Tee vaikka edellisenä päivänä.

Polenta perusohje
1/3 osa polentasuurimoita
2/3 osaa vettä
suolaa
Jos haluaa löysempää niin 1:4 suurimoita

6 muffinille
2 dl polentasuurimoita
6 dl vettä
½ kasvisliemikuutio
1 tl savupaprikajauhetta

emmental juustoa kuutioina
pestoa
tai vain Aurajuustokuutioita

Keitä puuro ohjeen mukaan kypsäksi. Tällä välin voitele muffinivuoka oliiviöljyllä ja puuron valmistuttua nosta nopeasti vuokiin 2/3 täydeltä puuroa ja nostele kylmällä vedellä kostutetulla lusikalla reunoille niin että keskelle jää mukava kuoppa. Vesi helpottaa ettei puuro tartu lusikkaan. Lisää sopivan pienet juustokuutiot jokaiseen ja pestoa hieman kaveriksi. Pesto voi olla vihreä tai punainen tomaattipesto. Tai ihan vain Aurajuustoa sellaisenaan. Lapio loput puurot muffinien pinnoille ja toimi varsin joutuisasti, sillä puuro kovettuu melkoisen äkkiä. Painele reunat kiinni ja anna jämähtää vuoissa. Voitele pinta oliiviöljyllä ja paista uunissa +200 n. 5-7 min. Niin että pinta saa aavistuksen väriä ja juusto sisällä sulaa.



Kommentit

Suositut tekstit