Hieman muisteloita ruoan ympäriltä

Kohta tulee 60 lasiin ja on aika pohtia menneitä ja tulevia, tekemättä mitään tiliä. Muistan lapsuuteni Järvenpäässä maaseutumaisissa oloissa työläisperheen lapsena 60-l alussa. Isä viikot töissä ympäri Suomea pitämässä rataverkkoa kunnossa. Äiti oli kotona ja ruokki meidät kolme nälkäistä tenavaa. Ihan normitouhua siis siihen maailman aikaan ja onnellisia silloin oltiin. Ruoka oli yksinkertaista. Paljon perunaa ja ruskeaa kastiketta. Puuroja ja vellejä myös oli melkoisen usein. Äiteellä näet oli sappikivet ja siksi noita maitopohjaisia ruokia syötiin paljon. Toki raha myös ohjasi.

Tuolloin sianliha oli kylkeä ja makkara sitä halpaa hampparinväärää. Jauheliha oli rasvaista ja siihen lisättiin surutta verta jotta saatiin kauniin väriseksi, etenkin aamuisella se eilinen. Säilykkeet alkoivat ilmestyä kuvaan. Jalostajan hernekeitto ja lihapullat kastikkeessa olivat ne meillä useiten nähdyt säilykeruoat. Finnerin lihapullat oli se OTK-lainen merkki. Pizzasta kukaan ei tiennyt yhtään mitään, kuten ei paprikastakaan.

Salaattia ei juuri kukaan syönyt kuin ehkä kesällä. Sama oli tomaattien ja kurkkujen kanssa, kesäkamaa. Porkkanaraastetta kyllä saatiin talvella. Kaali oli se toinen kasvis jota syötiin keitossa ja kääryleinä. Myös hapankaalia sai kaupasta irtotavarana ostaa. Sitä oli niillä isot puutynnyrit kylmähuoneessa josta sitä haettiin.

Limput, reikäleivät ja ranskikset olivat irtotavaraa ja kääräistiin paperiin tiskillä.

Maitoa sai omaan tonkkaan suoraan isoista maitotonkista jotka olivat kannellisissa kylmäkaapeissa. Kerma oli rasvaista ja vispautui lähes itsestään. Voitakin sai irtonaisena. Toki paketissakin oli. Oli kahta lajia, suolaista ja voimakkaansuolaista. Ei silloin kukaan margariinia käyttänyt, mokomaa kissanrasvaa. 

Kuva: Yle elävä arkisto

Kahvi oli papukahvia joka kaupassa sitten jauhettiin hienoksi isolla myllyllä. Jauhatus oli tasalaatuista pannujauhatusta. Ja Saludo oli varsin suosittua silloin, se E-liikkeen kahvi. Kulta-Katriina taas S-ryhmäläisillä. Ja kumpaistenkin kauppalaisten juhlaherkkua tuntui olevan sen toisen ryhmän kahvi. Sitruunasooda ja keltainen Jaffa olivat ne meidän pentujen herkut, pennin nallekarkit myös.

Jouluksi saatiin maahan jouluomenat ja sitrushedelmät. Kaikki muistavat mainoksen telkusta kun mummo vetää potkurilla ja hihkuu: Jaffat tulloo, Jaffat tulloo. Silloin kaikki tuontihedelmät ja vihannekset olivat lisensoituja ja lisensseillä pidettiin huoli että kotimaan valuuttaa ei valu ulkomaille. Samalla suojeltiin kotimaista tuotantoa. Lisenssit olivat voimassa vielä 90-luvun alussa ja vasta -92 alettiin saamaan vihannekset ja hedelmät vapaasti Suomeen. 

Tuolloin ruoka oli yksinkertaista ja kuitenkin sillä kasvettiin. Tosin se kuulemma tappoi myös. Terveysihmiset päättivät aloittaa Pohjois-Karjala-projektin jossa haettiin uutta oppia syömisiin ja sitä kautta sydän kuolemien vähenemisiin. Samoihin aikoihin kulutin koulunpenkiä ja olin jo innostunut ruoanlaittaja. Kiitos faijan joka käski 11 ikäisenä tekemään makkarakastikeen. Äitee kun oli laitoksella hakemassa nuorinta veljeä. Faija taas täysi tumpelo keittiössä. Poltti kerran kattilan kun ei antanut minun tehdä poppareita. Ei silloin luottanut minuun. Lykkäsi kyllä ohjeitteni mukaan öljyä kattilaan. Vaan sillä kohden ei uskonut kun sanoin että vain vähän jyviä sinne. Lykkäsi melkein koko pussin. Totesi jotta mahtuuhan nämä, kahden litran kattilaan. Mahtuivat, sen pienen hetken. Sitten alkoi meuhke, antakaa jotain mihin näitä laitetaan. Nää tulee ulos, huusi ukko ja painoin kantta kiinni. Joo, sen jälkeen kyllä syötiin popcornia veljien kanssa muutama päivä. Samoin keittiöhommat siirtyivät minulle. Se eka makkarakastike olikin tulikoe. Olin seurannut vieressä kun meitin pääkokki eli äitee väänsi kastikkeita. Joten perusasiat olivat tiedossa. Makkaraa, sipulia, voita jauhoja ja vettä. Makkarat paistetaan, sen jälkeen jauhot ja sipulisilppu, vettä perään ja keitetään kypsäksi. Hetkinen, JAUHOT, mitkä jauhot? Tuli se eka tenkkapoo, vehnä vai perunasellaiset? Kysyinpä asiasta isältä ja sain tyhjän vastauksen. En tiedä. Koska vastuu safkasta oli minun, piti siis ottaa asiasta selvää. Aloin ruskistamaan perunajauhoja 11 vuotiaan ammattitaidolla. Voinette arvata lopputuloksen, ei onnistunut. Totesin jotta kyllä se oli se toinen peltipurkki jota äitee käyttää ja vehnäjauhot peliin. Homma toimi ja kastike syntyi. Maustaminen oli suolaa, kokonaisia mustapippureita ja vihreää Jalostajan sinappia tuubista tujaus. Potut pestynä kiehuivat puuliedellä vieressä. Faija kävi joskus vilkaisemassa etten telo itseäni veitsellä, siinä kaikki. Silloin syötiin varsin hyvää makkarakastiketta, faijankin mielestä. Siitä se läksi kokin urani.

Lisäpotkua toi Pöljällä Pulasteen Hulda eräänä kesänä kun opetti minut nuoren pojan tekemään kalakukkoja. Silloin sai kummisetäni syödä himoonsa kalakukkoja joita jokusen silloin väänsin, ahvenista ja jopa ankeriaasta. Elämäni kesä oli se.

Parin vuoden päästä olinkin jo Erosen leipomossa kesäduunissa ja iltahommissa. Haaveilin amiksen keittiölinjasta. Jossa aloitinkin seuraavana syksynä onnellisena. Tuo koulu tiesi murrosta meidän perheen ruokahuoltoon. Samalla ilmestyivät kasvikset ja salaatit oikein merkittävästi ruokapöytään. Paprika oli ollut silloin kallis ja eksoottinen vihannes. Kukaan oikein osannut syödä tahi laittaa sitä. Kuvitelkaas sitä. Tuon kouluni seurauksena äiteelläkin syttyi innostus kokeilla uusia asioita, valkosipuliakin. Ja se Keihänen oli se yksi innoittaja. Roudasi porukkaa Espanjaan. Nehän joutuivat syömään simpukoita ja paellaa. Porukka kulki porsasjuhlissa ja joivat punkkuakin. Niin minunkin vanhemmat. Ja jälleen tuli uusia asioita ruokapöytään.

Ruokamaailmamme kansainvälistyi kovaa kyytiä.

Kuva:wikipedia

Olin ekassa kunnon raflapaikassa Hesan Asemaravintolassa ensin patatiskissä ja lihamestarin apulaisena pilkkomassa ruhoja. Silloin sika tuli puolikkaana ja nauta neljäksenä. Ne sitten pantiin pieniksi. Otettiin paistit ja fileet erilleen. Kyljet ja muut osat saivat oman paikkansa lihavarastossa. Hyvää oppia oli se, jopa tiskaus. Sen jälkeen mikään kotitiski ei ole ollut rankka homma. Pidän jopa siitä. Pääsin varsin nopeasti ylös kellon alle keittiöön ja tekemään ruokaa. Silloin kalla eli kylmäkkö oli oma ammattikunta ja sain myös siellä opin. Kyllä se opettaa kun lyödään 10 kg rasvasilliämpäri eteen ja käsketään perkaamaan ja fileoimaan. Samaa silakoidenkin kanssa. 10 kg silakkaa pitää kädet pehmeinä ja raikkaina. Siinä oppi rapusilakat ja suutarinlohet.

Lämpöiselläpuolen sitten tehtiin alakerran kahvioon Elieliin paljon esivalmisteluita, kuten oopperaleipiä. Kun kerralla tekee 100 oopperaleipää valmiiksi niin sen kyllä ikänsä muistaa ja niitä kertoja oli lukuisia. Muuten ruoka raflassa oli paljolti wieninleikkeitä, lehtipihvejä, nakkeja ja joskus kunnon fileepihvikin meni. Vierellä perunamuussia ja ranskalaisia, ei muuta. Pari tomaatin ja kurkunviipaletta persijatupsuin koristeluina. 

Kuva: Yle elävä arkisto

Lopulta päädyin laivalle. Ihan jäänmurtaja Murtajalle keittiöapulaiseksi ja messikalleksi. Oltiin Katajanokalla laiturissa ja huollettiin paattia kesä sekä seuraava syksy. Oli hyvää aikaa käydä ulkona kaupungillakin syömässä. Oli tullut ihan uusi juttu hampurilaisravintola Carrols. Siihen saakka oli ”hampurilaisen” saanut nakkikiskalta. Vaan nyt ameriikanmalliin. Myös Matkaravinto, siis se firma joka aikoinaan pyöritti junien ravintoloita ja asemaravintoloita, perusti Wimbyt. Nyt aukeni ruokataivas. Ihan samoin kuin iän myötä discotaivas. Vauhti oli huimaa ja makumaailmalle haettiin vauhtia jopa Tukholmasta saakka. Tuolloin Silja varsinkin veti meitä nuoria viikonloppuristeilylle Tukholmaan. Mentiin kansipaikoin. Laivalla tehtiin sitä samaa kuin nykyisinkin. Syötiin, juotiin ja juhlittiin. Tuli seisovanpöydän katkaravut ja mädit tutuiksi. Ja pizzeriat alkoivat ilmestyä maisemiin. Ei mitään nykyisten tyylisiä. Ne olivat harvoja paikkoja joissa oli ihan italialaiset omistajat ja kokit. Turkkilaiset tulivat omine pizzoineen ja kebapeineen perästä. Kansallisruoka oli syntynyt. 

Kansallisruoan perässä syntyi myös perhe ja kaksi poikaa, Vaihdoin ammattia kuin mustalainen hevosta. Kuitenkaan ruokaa en vaihtanut. Se pysyi harrastuksena ja tuli tehtyä paljon pitokokin hommia. Voileipäkakut ja isot täytekakut tulivat tutuiksi. Suomeen tuli lama 90-l alussa ja se koski minua myös. Onnekseni se vei vihannestukkuun töihin. Möin tietty vihanneksia ja kelkoin pelloilta kuorma-autolla kukkakaaleista lähtien kaikkia vihanneksia kesäisin tukkuihin ja kauppoihin. Muut ajat sitten myinkin vihannesten ammattisiemeniä, pakkausmateriaaleja, lannotteita ja koneita viljelijöille. Lähes 10 v ajan. Tuli porkkanalajikkeet, kuten muutkin, tutuiksi. Tuolloin opin koko vihannesmaailman läpikotaisin. Tuli opeteltua tuonnit. Käytyä Hollannissa ihmettelemässä mistä kaikki tuontikama tulee. Oli se melkoista touhua silloin. 

Paikallisen Kaufland maksimarketin heviosasto

Nyt istun eläkeläisenä Kroatian Opatijassa ja nautin olostani. Reilun viikon päästä siirrän itseni 60 ja kuoleman väliin. Kaikki se mitä olen keittänyt, ajanut, rakentanut ja muuta touhunnut on elettyä elämää. Lääkärissä saa juosta hakemassa reseptejä. Elämä näkyy kropassa. Vaan mitäs siitä, ei sitä olla enää kauppaamassa mihinkään. Tuo fiksu lekuri sanoi jotta hieman pitäisi muuttaa elämää ja ruokailutottumuksia. Painoa pitäisi saada alas. Sokeritkin ja paineet kohollaan. Liikkuminenkin pitäisi lisääntyä. Mokoma otti ja rupesi oikeasti herättelemään minua ja onnistui. 

Ne aikaisemmin ostamani possun kylkipalat joita lihakauppiaalta ostin ja makkarasopat joita suurella halulla söin, ovat historiaa. Vuosi, reilu, sitten fb-kaverit kehoittivat kirjaamaan reseptejä ylös ja aloitin tämän blogini. Parasta mitä olen tehnyt. Tämän ansiosta olen vieläkin entistä enemmän kiinnittänyt huomiota syömisiini ja monipuolistanut sitä. Toki ruokavalioon on myös tullut melkoista muutosta myös ja kasvikset nousseet päälimmäisiksi. Vaikka olenkin sekaani ja saatan syödä lihaa, niin en sitä ole enää sellaisenaan vuoteen ostanut. Olen huomannut etä pärjään paremmin ilman sitä. Kalaa tulee syötyä ja äyriäisiä nykyisin enemmän. Kiitos siitä kuuluu tuolle Adrianmerelle, joka läikehtii tuolla alhaalla.

Kroatian ilmasto ja nykyinen asuntoni saivat minun vanhat puutarhavaistoni heräämään ja nykyisi kasvatan kesäisin valtaosan omasta ruoastani. Kurkut, tomaatit, paprikat, chilit ja muitakin. Joten olen siinä suhteessa onnenpekka kun vihannekset tulevat vierestä laadukkaina. Myös paikalliset torit ja marketit saavat kiitosta minulta tuotteistaan. Kasvikset ovat tuoreita ja oikeasti loistavan makuisia. Joten kasvissyönti on helppoa täällä. Ja mikä parasta, edullista. Tuo kauppakassi jonka tyhjensin työpöydälleni. Sisältäen viinistä kassilliseen tuoretta pinaattia ja pariin leipään, joista toinen ruislimppu, maksoi vain 23 e ja siitä tulee minulle viikon sapuskat. Tulette näkemään. 

Toinen oleellinen muutos mikä täällä on tapahtunut, on einekset ja puolivalmisteet. Järvenpään Lidln pakastealtaat tulivat tutuiksi ja pakastepizzoja sun muita tuli aikoinaan kannettua selkä vääränä. Roiskeläpistä en koskaan ole pitänyt. Maksalaatikotkin olivat nuoruuden jälkeen vain koiranruokaa. Kuitenkin suomalaismarketeista tuli nykäistyä jokin eines tahi puolivalmiste. Täällä kaikki nuo ovat jääneet. Eilen oikein pakotin itseni pysähtymään ja vilkaisemaan mitä täällä pakastealtaissa on? Varmaan kesäkeleilläkin on osuutensa tuohon. Ei juurikaan huvita ottaa pakasteita reppuun ja lähteä +35 aurinkoiseen keliin ja bussilla kotiin. Ja hyvä niin. Seurauksena kaikesta tästä on ollut elämänlaadun parantuminen. Kropasta en puhu, onko edes keventynyt. Rahapussissa keventyminen on selkeästi vähentynyt. Samoin roskiksella juokseminen. Kun vielä sain kompostorin tuonne pihanperälle, niin se vaikuttaa jätteiden määrään oleellisesti. Toki nuo minun kolme biohävittämöä pitää huolen keitetyn perunankuorista siinä missä paistetuista sardiinestakin. Meillä kaikilla neljällä siis pyyhkii hyvin täällä.