Kallen Salsa verde



Ei uskoisi että kahden viikon päästä on Joulu, meinaan keittiö on täynnä chilinsiemeniä. Kyseessä on meidän chilihullujen ihan oma riesa joka ilmenee aina syksyisin kun chilejä käsittelee. Niissä kun on mielettömästi siemeniä ja muutamasta kilosta niitä piisaa joka paikkaan, aivan kuin joulukuusenneulasiakin. Tänään tuuppasin jääkaapin tyhjäksi kaikista chileistä mitä olen viimeisistä puskista noukkinut, tai melkein. Jäi sinne varmaan kilon verran tunisialaisia annuumeja vihreinä. Niitä ajattelin täytellä ja jonkun syödä leivän päällä paprikan tapaan.
Tämä ohje on lähinnä itseäni ja joitain muita chilipäitä varten. Jos en kirjaa nyt tätä ylös niin vuoden päästä en muista mitä tein.
Chileinä minulla on tässä Jalapenoja ja tunisialaisia annuumeja vihreinä. Loput 200g Lemondroppeja. Varmaan 12 Naga Morichia ja 7-potia. Kaikki mitä tuoreena löytyi. Kaikki pieniksi ja kattilaan hautumaan omppuviinietikassa. Muassa valkosipulia reilusti ja mausteita.
Lopputulema onkin herkullinen ja siksi kirjaankin tämän tänne. 


4l silputtuja chilejä maun mukaan, paprikatkin käy mukaan
12 valkosipulin kynttä
2,5 dl omenaviinietikkaa
1 dl vettä
2 rkl suolaa
2 rkl sokeria
1 rkl hunajaa
1 sitruunan mehu
1 tl korianteria
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl mustapippuria
2 tl kurkumaa
oreganoa maun mukaan

Hienonna chilit (paprikat) veitsellä hienommiksi. Isoimmista kannattaa ottaa siemenet pois. Jalluista tms. ei kannata tuhrata aikaa moiseen. Kuori valkosipulit ja pistä samaan kasariin. Nesteet mukaan ja sauvalla, tai blenderillä, alkuun hienommaksi massaksi jotta kypsyy nopeammin. Lisää huhmareessa jauhetut ja muut mausteet. Anna kiehua n. 30 min. jotta chilit kypsyvät ja massa hieman tiivistyy. Aja lopuksi sauvalla tai blenderillä tasaiseksi massaksi ja purkita. Sain tästä annoksesta n. 2L valmista kastiketta.
Jos haluat tehdä vähemmän tulisen niin käytä vihreää paprikaa ja siihen joukkoon itselle sopiva määrä tuoretta chiliä. Muuten samoin.
Tämä käy loistavasti tortillojen ja muunkin texmex ruoan kanssa. Loistavaa myös pastan seurassa. Ja me tosichilistit syömme vaikka ruisleivän päällä voin asemesta. Silloin kannattaa lisätä hiven oliiviöljyä massan joukkoon niin saa chilitapenaden.






Kommentit

Suositut tekstit