Wokattu kimci ja paistettu riisi



Tein viikko sitten kimchiä ja se on taivaallisen hyvää sellaisenaan. Kimchin teko on kiehtonut minua jo pitkään ja kun chiliä tulee puutarhasta valtavia määriä niin niitä on myös hyödynnettävä. Kimchi jonka tein on Pulled Cabbage (c) Kimchi eli nyhtökaalista tehtyä, vaan ei anneta sen häiritä. Kaali sopii kimchiin ihan hyvin juuri nyhtiksenä. Chili, inkivääri, hunajan ja valkosipulin kanssa antaa sille mahtavan maun. Kalakastiketta unohtamatta.
Wokataan kimchi ja vähän vihanneksia lisäksi, lisätään samoja aineksia mausteeksi joita kimchissä jo on. Keitetään ja paistetaan riisi vihannesten kanssa ja annetaan hieman makua ja mehevyttä kalakastikkeella ja soijakastikkeella. Helppoa ja äärettömän hyvää. Vihanneksi käy hyvin paprika, tuore chili, purjo, oikeastaan mikä vain. Minulla sattui olemaan yksi vaalea paprika ja musta etiooppialainen Berbere-chili joka ei ole kovin tulinen. Luonnetta kuitenkin löytyy ja hedelmällistä makua.

Kahdelle:
2 dl riisiä
1,5 dl kimchiä (hapankaali käy hätätilassa)
1 sipuli
1 paprika
1 tuorechili, maun mukaan
1 valkosipulin kynsi
pätkä purjoa
tuoretta inkivääriä
mustapippuria
paprikajauhetta
2 tl tummaa sokeria
1 rkl kalakastiketta
soijakastiketta
öljyä

Keitä riisi ohjeen mukaan. Suikaloi sipulit ja lohko paprika. Lisää kuumalle pannulle öljyä ja lisää sipulit ja hienonnettu valkosipuli. Kun ne ovat hieman kuullottuneet lisää kimchi. Anna niiden saada kevyt väri ja lisää sokeri, inkivääriä raastettuna ja loput kasvikset sekä paprikajauhetta. Kun kasvikset ovat saaneet kevyesti väriä lisää keitetty riisi ja anna senkin saada väriä pannulla. Lisää soijaa ja kalakastiketta lopuksi. Soijassa, kimchissä ja kalakastikkeessa on yleensä riittävä suola eikä sitä tarvitse lisätä.





Kommentit

Suositut tekstit