Aurinkoinen puutarhapasta



Tuolla pihalla puutarha on anteliaalla päällä ja luomuvihannekset kypsyvät varsin mainioon tahtiin. Vaikka vuosi on ollut äärettömän kuiva ja jopa kroatialaisittainkin kuuma. Aurinko on paahtanut ja kuumuus saa tomaattipuskat hieman kärsimään, vaan maku on sitten jotain tavattoman upeaa. Nyt on aromia ja makeutta. Samaa makua löytyy myös kesäkurpitsoista, jotain mitä markettien vastaavista ei löydy. Paprikat ja chilit rakastavat aurinkoa myös ja sama upea maku on tarttunut niihinkin.
Mietin aamulla puutarhassa jotta mikä on päivän menu ja samalla hahmottelin viikon listaa siinä samalla. Jotenkin pasta ja sille lisuke tuli vahvimmin mieleen. Vihreää, punaista, vaaleanvihreänkeltaista ja lisää vahvan tummanvihreää. Lempeää, makeaa, tulista, yrttistä, valkosipulillista, kera kermaisen. Seuraksi hyvää al'dente kypsää pastaa ja parmesaania. Näistä muodostuu Aurinkoinen puutarhapasta. Kunnianosoitus puutarhan antimille.
Aineksia ja värejä voi aina hieman vaihdella, vaan yrttien ja tomaattien kohdalla pitäytykää reseptissä. Tuore basilika, timjami ja hyvät kirsikkatomaatit ovat ne juttu. Samoin kesäkurpitsa, jonka annetaan imeä kunnolla makua pannulta hyvästä oliiviöljystä. 




Nyt tarvitaan hyviä kasviksia:
1 pienehkö kesäkurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 vihreä paprika t. keltainen
1 tuore chili (maun mukaan)
kourallinen kypsiä kirsikkatomaatteja
kourallinen tuoretta basilikaa
2-3 timjamin oksaa
1 tlk ruokakermaa
1 tlk (pieni) tomaattipyreetä
hyvää oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
parmesaania päälle

Kuutio kesäkurpitsa ja paprika. Hienonna sipulit sekä chili. Laita paistokasariin tai pannulle reilu loraus hyvää oliiviöljyä, siitä ei nyt kannata säästellä. Kuullota sipulit hetken ja lisää kesäkurpitsat sekä chili joukkoon. Kun kesäkurpitsat ja sipulit alkavat pehmetä lisää paprika, timjami ja pyree ja jatka hetki jotta pyree saa lisämakeutta. Seuraavaksi halkaistut kirsikkatomaatit, sitruunanmehu ja kerma. Mausta ja anna hautua pari minuuttia ja lopuksi tuore basilika hienonnettuna.
Keitä pasta juuri ja juuri kypsäksi, niin että se on kunnolla al'dente ja sekoita joukkoon. Kierrepasta, penne tai perhospasta ovat nyt parhaita. Lopuksi päälle parmesaania ja hiven tuoretta basilikaa.

Kommentit

Suositut tekstit