Punajuuriterriini



Joulu tulee Kroatiaankin ja vauhdilla. Täkäläinen Joulu on aivan toisenlainen kuin Suomessa. Aatto on normaali työpäivä ja silloin ihmiset syövät pääasiassa kalaa. Bakalar eli turska on silloin pop. Sitä syödään tuoreena ja kuivattuna, josta tehdään keittoa ja dippitahnaa leivän päälle laitettavaksi. kinkkua, sellaisena kuin me suomalaiset tunnemme, ei täällä tunneta. Toki kinkkuakin myydään, se vain on tuoretta. Kroatialaiseen Joulupöytään kuuluu, lintua, kanaa tai kalkkunaa. Myös ribsit ovat suosittuja. 
Minulla on suomalainen Joulu ruokien puolesta, tai ainakin lähes. Laatikoita en viitsi tehdä itselleni. Tämä korvaa kuitenkin ne loistavasti. Maistuu kylmänä jopa leivän päällä. Kaveriksi smetanaa johon raastaa tuoretta piparjuurta ja hieman sitruunaa. Makuelämys on täydellinen. 


Punajuuriterriini

1/2 kg punajuuria
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulinkynttä
piparjuurta
suolaa
mustapippuria
loraus balsamicoa
100 g raejuustoa
1 dl smetanaa tai ranskankermaa
3 munaa
2 rkl maizenaa tai perunajauhoa
1 rkl hunajaa
oliiviöljyä
tuoretta timjamia 


Keitä punajuuret kypsiksi ja kuori jäähtyneenä. Kuullota hienonnetut sipulit öljyssä, älä ruskista.
Aja punajuuret ja sipulit karkeaksi massaksi tehosekottimella tai sauvasekoittimella. Lisää muut aineet käsin sekoittaen. Laita massa voideltuun uunivuokaan ja paista uunissa  vesihauteessa +170 n. 40-50 min.
Kaveriksi vatkaa purkillinen smetanaa hieman vaahdoksi ja raasta joukkoon tuoretta piparjuurta, sitruunanmehua, hieman suolaa. 

Kommentit

Suositut tekstit