Kukkakaalipekonigratiini



Kukkakaali, tuo ihanainen vihannes, taipuu lähes mihin vain. Sen rinnalle sopii myös lähes kaikki. Se jos mikä on painavaa asiaa ja kullan veroista. Asun Opatija-Rivieralla vuoren rinteellä 350 m korkeudella merestä. Olen luopunut autosta ja kanan kaiken mitä minä ja kolme assistenttimaistajakoiraani kaipaamme kaupasta, repulla selässä ja kassit kädessäni tänne ylös. Siinä suomalainen käsite hevi on saanut uuden realistisen merkityksen. Nyt tiedän miten painava käsite se on. Joskus kun on pari kukkista, 5 kg perunasäkki, 2kg sipulisäkki, kurkut, tomaatit sun muut 1 kg sellerimukulaa myöten kannossa, niin kädet venyy. 
Minulla on täällä onni nauttia tuoreista paikallisista kasviksista ja hedelmistä lähes läpi vuoden. Lähes kolmen vuoden kokemuksella täytyy myöntää että iloitsen vieläkin toripäiviä jolloin saan ihastella sitä runsasta tarjontaa. Melkoinen kulttuurishokki Suomen marketien heviosastojen jälkeen. Vaan kyllä niitä meneekin, myös koirilla. Hinnoista en kehtaa kertoa mitään, koska suomalaislukijoille tulee niistä itku silmään. 

Tämä seuraava ruoka on tehty ajatuksella, nopea helppo ja tulee itsekseen. Jääpi aikaa koirille. 

Pilko kukkakaali pieniin nuppuihin n, 4 cm, halkaise rasiallinen kirsikkatomaatteja tai 2 tavallista kuutioituna joukkoon, 1 pkt pekonia pienennettynä mukaan, 1 sipuli suikaleina ja mausteeksi suolaa, mustapippuria ja tuorebasilikaa. Kaikki suloisesti sekaisin uunivuokaan pohjalle tilkka vettä. Päälle juustoraastetta n. 100-200g. Paista uunissa +200 astetta n. 30-40 min. 
Tämän kanssa raikas riesling on oiva valinta. 

Kommentit

Suositut tekstit