Grillattu Rumsteak


Se ostamani pikkuliha pääsi yöksi punaviinimarinadiin kera parin komean rosmariinin oksan ja mausteiden. Tänään sitten päätin viritellä tuon ei pallogrillin ja savun kanssa grillata lihan. Tuo heiluva, kiikkkuva, kiikkerä grillinkuvatus oli nyt peräti kolmannen kerran tulilla kahden vuoden olemassaolonsa aikana. 
Seuraksi parsaa ja hapatettuja kasviksia. Ja vot, taivaallinen lounas oli valmis. Liha onnistui loistavan hyvin vaikka ekan kerran moista kokeilin ja etenkin paikallisesta lihasta. Menee jatkoon, kunhan sen verran rikastun että saan kunnon pallon.

Pihvi painoi n. 900g
Mausteiksi suolaa, mustapippuria ja chiliä hierottuna pintaan. Marinoin sen vielä punaviinillä yön laittamalla muovipussiin pihvin ja reilun kokoiset rosmariinioksat molemmin puolin pihviä. Mukaan n. 0,5 dl hyvää punaviiniä. Sen jälkeen ilmat pois joko imemällä tai laittamalla pussi veteen lähes kokonaan ja sulkee sen siinä. Näin ei tarvitse olla marinointilientä turhan paljoa. 
 Savustin/grillasin n. 15 min molemmin puolin sivulämmöllä eli hiilet olivat pihvin sivussa. Lihan jäi sopivan roseeksi. Ehkä voisi hieman lyhyemmän aikaa antaa olla jotta jäisi punaisemmaksi.  Mukaan laitoin pyökkitikkuja jotka kastelin. Näin sain savun. Täällä Kroatiassa kun savustuspuru on hakusessa. 


  

Kommentit

Suositut tekstit