Vegaaninen Lindströminmureke



Tässä on tammikuisen sunnuntain kohokohta lounaspöydässä. Kevyt ja aivan mielettömän upea herkku. Kaveriksi tuli käytyä noukkimasta puutarhan kätköistä tuoreita maa-artisokkia jotka pestyinä ja lohkottuina pääsivät uunipellille. Lopuksi Vegaaninen se parempi majoneesi kruunaanmaan kaikki.

Tämä herkku on hirmuisen nopea tehdä ja on todella edullinen. Keveys on selviö koska tähän ei lisätä rasvaa missään muodossa, makeus ja hiilihydraatitkin tulevat punajuurista. Aikaa tähän menee 15 + 40 min uunissa.

Se mikä on nyt tärkeää, on maustaminen. Siinä kannattaa olla huolellinen ja ennen uuniinlaittoa maistaa, sillä uunissa punajuuri ja kikherneet hieman imevät makuja itseensä. Joten rohkeasti vain, sinapista lähtien.

2 keskikokoista punajuurta
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 tlk kikherneitä
2 rkl kikhernejauhoa
2 rkl maissitärkkelystä
2 tl sinappia (dijon)
suolaa
mustapippuria
chiliä
piparjuurta maun mukaan
soijakastiketta
reilu loraus balsamicoa

Muussaa valutetut kikherneet ja lisää joukkoon hienonnetut sipulit ja karkeaksi raastetut punajuuret.
Lisää herneiden säilöntälientä niin että massasta tulee mehevää. Sekoita kikhernejauho, maissitärkkelys ja kaikki mausteet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Laita vuodeltuun pienehköön uunivuokaan ja uuniin +180 n. 35-40 min.
Lopusta kikherneiden liemestä voikin sitten tehdä sen Paremman vegaanisen majoneesin. Sen voi halutessaan maustaa vaikka piparjuurella.

Kommentit

Suositut tekstit