Oranssihummus


Kroatiassakin tammikuu alkaa keventäen. Koko syksy ja varsinkin muuton jälkeinen loppuvuosi meni epmääräisesti mässäillen, kunhan jotain sai leivän päälle ja lautaselle vikkelään remonttien ohella. Ja se näkyy sekä tuntuu. Joten aika on tehdä asialle jotain. Samoin haaste joka minulle asetettiin vegaanisesta ruokavaliosta johon minun pitäisi tuoda vaihtelua, vaikuttaa tuleviin resepteihini.

Hummus sinänsä ei ole mitään ihmeellistä. Minäkin olen paljon tehnyt Vihreähummusta, tavallisen lisäksi. Vaan ihminen kaipaa vaihtelua ja sitä nyt on tulossa.

Perusresepti on hummus ja sitä tuunataan nyt maustaen toisella mainiolla aineksella, Ajvarilla. Kaveriksi reilusti kaikkea muuta kivaa, niin johan se siitä. Myös sen verran viritellään että tehdään tahini paahdetuista seesaminsiemenistä ja otetaan siitäkin extramakua peliin. Ja sen voin sanoa että menee kaupaksi kuin häkä. Tuli tämäkin todennettua eilen.

3-4 rkl seesaminsiemeniä
oliiviöljyä
4-5 valkosipulinkynttä
1,5-2 cm pala tuoretta inkivääriä
1 tlk kikherneitä
suolaa
mustapippuria
sitruunanmehua
3 rkl Ajvaria
1 rkl savupaprikajauhetta

Aloita paahtamalla seesaminsiemenet kuivalla pannulla niin että väri muuttuu tummemmaksi. Älä kuitenkaan päästä liian tummaksi. Laita mixeriin tai syvään kapeaan astiaan inkiväärin ja valkosipuleiden kanssa. Lisää reilusti öljyä, niin että siemenet juuri peittyvät. Aja tasaiseksi massaksi. Lisää valutetut kikherneet ja aja ne myös tasaiseksi. Ota liemi talteen ja lisää sitä joukkoon jotta massasta tulee sopivan notkeaa. Lisää sitruunanmehua ja mausteet. Anna hetken vetäytyä kylmässä jotta maut tasaantuvat.

Kommentit

Suositut tekstit