Kastanjapasta



Lokakuun puolenvälin jälkeen alkaa Kroatiassa ja kaikkialla etelässä kastanjoiden kuumeinen odotus. Vaikka jokainen tietää että kyllä ne sieltä alas tulevat, niin käydään kyttäilemässä ensimmäisiä pudokkaita jotta jokohan olisi kypsiä? Meille suomalaisille ehkä hieman vieraampi herkku on makeahko pähkinä jotka sijaitsevat piikkisen pallon sisällä.
Kastanjaa syödään paahdettuna sellaisenaan ja sopii näin mainiosti esim. hyvän vahvan punaviinin kanssa. Sitä käytetään syksyisin moninaisiin leivonaisiin ja jopa jäätelöön. Mutta harvemmin kuitenkaan suolaisena ja pääruoassa pääosissa. Kuitenkin kastanjan mainio pähkinäinen maku sopii loistavasti pastan kanssa, kunhan muistaa korostaa sitä. Tämä on perusohje jota voi jokainen hieman varioiden toteuttaa, kunhan on varovainen. Tähän vegeversioon istuu hyvin kaveriksi prosutto, pekoni tai suolatut öljyyn säilötyt sardellifileet. Niitä vain kevyesti lisäämällä tästä saa aivan uudenlaisen hieman tuhdimman annoksen. Kaikki hyviä, olen kokeillut. Näissä, kuten perusohjeessakin korostetaan kastanjan makeutta ja siihen kevyt suolainen kombinaatio toimii mainiosti. Seuraksi vain hyvää parmesaania ja pastaa. Hieman persiljaa kruunuksi ja se on siinä.

250 g kastanjoita
½ rs kirsikkatomaatteja
¼ ramiropaprikaa tai tavallista
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
aavistus chiliä
hyvää oliiviöljyä
reilusti persiljaa
parmesaania
pastaa kahdelle
Leikkaa viilto kastanjoiden kylkeen kärjestä kantaan ja paahda ne uunissa +200 15 min tai liedellä kuivassa paistinpannussa niin että viilto aukeaan ja kastanja alkaa tuoksumaan pähkinäiseltä. Kuori siinä hieman tummuu. Anna jäähtyä ja kuori kastanjat. Rouhaise ne veitsellä kolmeen-neljään kappaleeseen. Saavat olla reilun kokoisia. Hienonna sipulit hienoksi ja kuullota reilussa hyvässä oliiviöljyssä pannulla. Niiden kuuluu saada kevyesti väriä ja lisää paprikat sekä chiliä sekä hetken päästä halkaistut kirsikkatomaatit. Anna kaiken muhia vain muutama minuutti ja lisää persiljasilppua mukaan reippaasti. Jos on kovin kuivaa, lisää hiven oliiviöljyä. Keitä pasta ohjeen mukaan ja lisää kypsänä pannulle. Keitinlientä myös n. 0,5 dl. Sekoita ja nosta annoksiksi lautasille. Päälle reilusti parmesaania ja hiven persiljaa.











Kommentit

Suositut tekstit